Kerran Krishna ja Arjuna kävelivät kohti kylää. Arjuna kiusasi Krishnaa ja kysyi häneltä, miksi Karnaa pitäisi pitää roolimallina kaikille daneille (lahjoituksille) eikä itselleen. Krishna, joka halusi antaa hänelle oppitunnin, napsautti hänen sormiaan. Vuoret polun vieressä, jota he kävelivät, muuttuivat kullaksi. Krishna sanoi: "Arjuna, jaa nämä kaksi kultavuorta kyläläisten kesken, mutta sinun on lahjoitettava viimeinenkin kulta". Arjuna meni kylään ja julisti aikovansa lahjoittaa kultaa jokaiselle kyläläiselle ja pyysi heitä kokoontumaan lähelle vuorta. Kyläläiset lauloivat hänen ylistystään ja Arjuna käveli vuorelle ylhäällä rintakehässä. Kahden päivän ja kahden yhtäjaksoisen yön ajan Arjuna lapioi kultaa vuorelta ja lahjoitti jokaiselle kyläläiselle. Vuoret eivät vähentyneet vähääkään.

Useimmat kyläläiset palasivat ja seisoivat jonossa muutamassa minuutissa. Jonkin ajan kuluttua Arjuna, joka alkoi tuntea olonsa uupuneeksi, mutta ei vielä valmis päästämään irti egostaan, kertoi Krishnalle, ettei hän voisi jatkaa ilman lepoa. Krishna kutsui Karnaksi. "Sinun täytyy lahjoittaa viimeinen pala tästä vuoresta, Karna", hän sanoi hänelle. Karna soitti kahdelle kyläläiselle. "Näetkö nuo kaksi vuorta?" Karna kysyi: "Nämä kaksi kultavuorta ovat sinun, joita voit tehdä haluamallasi tavalla", hän sanoi ja käveli pois.

Arjuna istui mykistyneenä. Miksei tämä ajatus tullut hänelle mieleen? Krishna hymyili ilkikurisesti ja sanoi hänelle: "Arjuna, alitajuisesti, sinä itse vetosit kultaan, annoit sen valitettavasti jokaiselle kyläläiselle ja annoit heille runsaan summan. Siten kullekin kyläläiselle antamasi lahjoituksen suuruus riippui vain mielikuvituksestasi. Karnalla ei ole tällaisia ​​varauksia. Katsokaa häntä kävelemässä pois omaisuuden luovuttamisen jälkeen, hän ei odota ihmisten laulavan hänen ylistystä, hän ei edes välitä puhuvatko ihmiset hänestä hyvää vai pahaa hänen selkänsä takana. Se on merkki miehestä, joka on jo valaistumisen tiellä"

Lähde: Karan Jaiswani